Päivämäärät

29.3.2025 klo 12:00 - 15:00

Sijainti

Kuopion taidelainaamo, Kauppakatu 35, 70100

Taiteilija tavattavissa: Leena Mäki-Patola

Kuvataiteilija Leena Mäki-Patola saapuu taidelainaamolle la 29.3. klo 12-15 kertomaan taiteestaan, työskentelystään ja lainaamon toiminnasta. Tervetuloa juttelemaan ja tutustumaan!

Mäki-Patolalle taide on tapa toimia yhteiskunnassa. Hän osallistuu teoksillaan ajankohtaiseen keskusteluun. Taiteen kautta hän tuo näkyväksi havaintojaan sekä aistimiaan tunnelmia ja vaikutelmia. 

“Mieltäni askarruttavat elämän ilmiöiden ja maailman tapahtumien samankaltaisuudet, ristiriidat ja vastakohdat. Elämän haurauden, sattuman/kohtalon voiman ja luonnon elementtien haavoittuvuuden käsittely ovat tekemiseni syy ja tarkoitus.”

Leena Mäki-Patolan teosten läpi käyvänä teemana on runsaan kymmenen vuoden ajan ollut Elementit – maa, ilma, veri, vesi, kasvillisuus. Teokset ovat sinisiä, valkoisia, punaisia, punasaven sävyisiä ja vihreitä neliön muotoisia keraamisia levyjä, kuution muotoisia kappaleita ja jokisuistojen, oksistojen, verisuonistojen, salamoiden ja juurakoiden toistensa kaltaisia monipolvisia kuviomuotoja. Mäki-Patola kokee, että elementit maa, ilma, veri, vesi ja kasvillisuus ovat kaikki toistensa juurta, kiinteästi toisistaan riippuvaisia ja toisiaan ruokkivia luonnon irrottamattomia osia. Teeman taustalla vaikuttavat vahvasti ekologisuuden ja eettisyyden kysymykset.

Leena Mäki-Patola asuu ja työskentelee Varkaudessa. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1983 Keramiikkataiteen osastolta. Hänen päämateriaalinsa on keramiikka, mutta hän käyttää myös muita materiaaleja ja tekniikoita tavoittaakseen kulloinkin haluamansa lopputuloksen. Mäki-Patolan teoksia on mm. Valtion taideteostoimikunnan, Designmuseon, Suomen käsityön museon ja Kuopion taidemuseon kokoelmissa. Vuoden 2022 alusta hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.

Mäki-Patola on Suomen Kuvanveistäjäliiton, International Academy of Ceramics (IAC), Ornamo ry:n, Taiteilijat O ry:n, Kuopion kuvataiteilijat Ars Libera ry:n, Varkauden kuvataideyhdistys ry:n ja Kuvasto ry:n jäsen.

Kuvassa: Leena Mäki-Patolan työhuonenäkymä. kuva: Leena Mäki-Patola

Taiteilijan kotisivut: 

http://www.leenamaki-patola.fi/ 

https://arslibera.com/taiteilija/maki-patola-leena

Taiteilijan teokset taidelainaamolla: Leena Mäki-Patola | Taidelainaamo | Kuopion taidelainaamo

 

***

 

Kuopion taidelainaamo on Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Liberan ja Kuopion taidemuseon yhdessä ylläpitämä palvelu. Taidelainaamo sijaitsee Kuopion taidemuseon yhteydessä osoitteessa Kauppakatu 35.

 

Taiteilija tavattavissa on Kuopion taidelainaamossa kuukausittain järjestettävä tapahtuma, jonka tarkoituksena on nostaa esiin paikallisia kuvataiteilijoita ja mahdollistaa yleisön ja taiteilijan kohtaaminen. Tapahtuma on ilmainen ja sen mahdollistaa Uudet klassikot -tuki. 

 

***

Kuopion taidelainaamo

Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35, Kuopio

avoinna ti 10-17, ke 10-19 ja to-su 10-19

Vapaa pääsy!

 

Taidelainaamo | Kuopion taidelainaamo

Päivämäärät

29.3.2025 klo 12:00 - 15:00

Sijainti

Kuopion taidelainaamo, Kauppakatu 35, 70100