Taiteiden yön kirjastokonsertti: JONAS AND I
Taiteiden yö: JONAS AND I
pe 28.8. klo 18–18.40 pääkirjaston ylälavalla
Kansainvälisesti huomioitu, folkiin kietoutunutta pop-musiikkia soittava JONAS AND I julkaisee uutta musiikkia ja palaa keikkalavoille syksyllä 2026.
Yhtye esiintyy pääkirjastolla Taiteiden yönä pe 28.8., jolloin pääkirjaston ovet ovat poikkeuksellisesti avoinna klo 19 saakka.
Jonas Ursinin ja Roope Hakkaraisen ympärille muotoutunut yhtye on julkaissut kaksi kriitikoiden ylistämää studioalbumia ja valmistautuu parhaillaan kolmannen julkaisuun. Osana vuoden 2017 Suomi 100 -juhlallisuuksia yhtye myös esitti Marko Hietalan kanssa osin uudelleen sävelletyn version Suomen ensimmäisestä maakuntalaulusta Savolaisen laulu (Savo’s Song).
Yhtyeen juurahtava pop yhdistettynä pohjoisen melankoliaan ja paikoin sinemaattiseen äänimaisemaan on herättänyt kansainvälisen median huomion.