Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen: Varasteleva joulupukki -konsertti
Leevi and the Leavingsin alkuperäisjäsenistä muodostuva Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen tarjoilee yleisölle ainutlaatuiset Varasteleva Joulupukki -konsertit joulukuussa. Yhtyeen hittejä ja jouluisia biisejä kuullaan Tampere-talon 15.12. ja Helsingin Kulttuuritalon 16.12. konserttien lisäksi myös Kuopion Musiikkikeskuksessa 19.12. Lipunmyynti konsertteihin on käynnissä Lippu.fi:ssä.
Gösta Sundqvistin harvinaisia joulubiisejä ja hittejä livenä
Yhtye esittää legendaarisen, vuonna 1990 Gösta Sundqvistin kynästä syntyneen Varasteleva Joulupukki -albumin kappaleita kuten Jossain on kai vielä joulu, Jouluksi mummolaan, Joulukertomus ja Soiva jouluyllätys sekä Rakkauden planeetta -levyn erikoispainokselta löytyvän Jouluaattona kännissä. Mukana on luonnollisesti myös yhtyeen muita suurimpia hittejä muun muassa Teuvo, maanteiden kuningas sekä Kyllikki, Pohjois-Karjala, Poika nimeltä Päivi, Itkisitkö onnesta? ja Rin Tin Tin, jotka kaikki kuullaan livenä yleisöltä ylistystä saaneen laulaja Timo Rautiaisen syvällä tulkinnalla.
Alkuperäiskokoonpano lavalla
Yhtyeen muodostavat Leevi and the Leavingsin alkuperäisjäsenet, basisti Risto ’Rife’ Paananen, mandoliinia ja kitaraa soittava Juha Karastie ja rumpali-kitaristi Niklas Nylund. Orkesteria täydentävät kosketinsoittaja Janne Teuronen ja taustalaulaja Tiia Teuronen.
Leavings-Orkesteri hurmasi yleisön Tampereen Nokia Arenalla Suomirockin juhlaa -konsertissa viime joulukuussa.
Kuopion konsertti on sallittu kaiken ikäisille.