Kirjanjulkistus: Pekka Vapaavuori: Erään eläkeläisen uskontunnustus

Erään eläkeläisen uskontunnustus (Momentum Kustannus 2025) on monipuolisen elämän eläneen muusikko Pekka Vapaavuoren omaelämäkerrallinen teos. Vapaavuori on vaikuttanut kansainvälisiin mittoihin yltäneessä konserttitoiminnassa pianistina, klavikordistina ja varhaisten fortepianojen soittajana, sekä esitelmöinyt historiallisista klaveerisoittimista eri puolilla maailmaa. Hän on myös julkaissut pedagogista ja tieteellistä musiikkikirjallisuutta.
Vapaavuoren teologinen ajattelu lähti kehittymään 1960-70-lukujen taitteessa voimakkaasti kirkon johdon vanhoillisuutta arvostelevaan suuntaan. Eläkkeelle jäämisen myötä hänen ”teologinen minänsä” heräsi uudelleen ja pintaan nousseiden ajatusten inspiroimana tämä kirjoitti teoksen Erään eläkeläisen uskontunnustus. Teos on hämmästyttävä tarina siitä, mitä kaikkea yhden ihmisen elämään voi mahtua.
Koulutukseltaan Pekka Vapaavuori on musiikin tohtori, diplomipianisti, kanttori-urkuri ja teologian kandidaatti. Vaikuttavan uransa aikana hän on toiminut muun muassa nuorisopappina, pianonsoiton lehtorina sekä Sibelius-Akatemian Kuopion osaston johtajana. Akatemian rehtorina hän toimi vuosina 1999-2004.
Pekka Vapaavuorta haastattelee Vesa Tompuri.
Tervetuloa!
Päivämäärät
18.3.2025 - 18.3.2025
Sijainti
Kirjakauppa Rosebud Kuopio, Puijonkatu 23, Kauppakeskus Sektori, 70100