Päivämäärät

4.7.2024 - 4.7.2024

Sijainti

Kuopion tuomiokirkko, Vuorikatu 17, 70100

Kesän iltamusiikki

O. Kortekangas: Vähän ennen yötä. Lauluyhtye TriAngel, Jan Lehtola, urut. Vapaa pääsy, ohjelma 15/10 €.

Vähän ennen yötä on säveltäjä Olli Kortekankaan ja runoilija Pia Perkiön kamarimusiikkiteos uruille ja kolmelle solistille. Teoksen voi määritellä vesperiksi, iltamusiikiksi. Meditatiivinen teos ja sen teksti paneutuvat rohkeasti olemassaolomme perimmäisiin universaaleihin ja henkisiin kysymyksiin, elämän arjen painoon ja rakkauden kaipuuseen, viittaamatta kuitenkaan mihinkään uskontokuntaan tai tunnustuksellisuuteen.

Teoksen esittävä lauluyhtye TriAngel on vuonna 2006 perustettu kolmen naisen trio, joka sai alkunsa halusta laulaa klassista ja hengellistä musiikkia svengaavasti ja koskettavan tuoreita tulkintoja etsien. TriAngelin laulajat, Aurora Ikävalko, Kaisa Näreranta ja Tuula Saarensola ovat kaikki klassisen musiikin ammattilaisia. Yhtye esiintyy sekä a cappella, että erilaisten soitinkokoonpanojen säestyksellä. TriAngelin esityksissä loistavat tulkinnan rohkeus ja vahvat, persoonalliset äänet.

Musiikin tohtori Jan Lehtola on opiskellut urkujensoittoa Helsingissä, Amsterdamissa, Stuttgartissa, Lyonissa ja Pariisissa, ja työskentelee nykyisin yliopistonlehtorina Sibelius-Akatemiassa Kuopion yksikössä. Lehtola on esiintynyt lukuisten orkestereiden, kuten BBC:n Filharmonisen orkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Lahden, Tampereen ja Mikkelin kaupunginorkestereiden, Tapiola Sinfonietan sekä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina ja vieraillut useilla festivaaleilla niin Suomessa kuin ulkomailla. Säännöllisesti yhteistyötä säveltäjien kanssa tekevä Lehtola on kantaesittänyt 120 teosta ja toimii Musiikkitalon urkukonserteista ja uruista vastaavan Musiikkitalon Urut Soimaan ry:n puheenjohtajana.

Kesän iltamusiikit soivat Kuopion tuomiokirkossa kesäajalla (27.6.–15.8. 2024) torstaisin klo 20. Music for a summer evening on Thursdays at 8 pm.

Iltamusiikit – Kuopion seurakunnat

Päivämäärät

4.7.2024 - 4.7.2024

Sijainti

Kuopion tuomiokirkko, Vuorikatu 17, 70100