Jaakko Metsäpelto: Tunnelinvartija
Mikä ihmeen tunnelinvartija? Jotkut ovat ehkä jo ehtineet kuulla mystisen puhelinkeskustelun kaikuja Apajan käytävillä. Kyseessä on kuopiolaisen äänitaiteilija Jaakko Metsäpellon ääniteos, jossa joku vaikuttaisi unohtaneen kauppakeskuksen kuulutusjärjestelmän mikrofonin päälle, kun Apajan ”tunnelinvartijana” työnsä aloittanut henkilö viettää taukoaan jakamalla henkilökohtaisia muistojaan sekä opetellen soittamaan syntetisaattoria.
“Teoksen ideana on havahduttaa ohikulkijoita ympäristöönsä, kun he yllättäen vaikuttavat kuulevan julkisessa tilassa jotain sellaista, jota heidän ei ehkä pitäisi kuulla. Jos teoksen äärellä päätyy viettämään hetken pidempään, voi siinä havaita tietynlaista surrealismia, joka lopulta saa kyseenalaistamaan kuulemaansa”, Metsäpelto kertoo.
Teos on koettavissa Apajan portaikossa Vihtorin päädyssä 12.7. asti.