Ajan virtaa – Kirsi Lehdon runoja sanoin ja sävelin
Kirsi Lehdon runoja lausuvat Tuula Kyyrönen, Kirsi Lehto ja Pekka Pennanen. Musiikista vastaa Kaarina Peltonen.
”Työurani ajan olen toiminut yliopisto-opettajana ja tutkijana, erikoisalanani kasvien molekyylibiologia, sekä astrobiologia. Astrobiologia tutkii elämän olemassaolon edellytyksiä maailmankaikkeudessa, ja sen kehittymisen mahdollisuuksia planeetalla. Tämä aihe nostaa eteemme jatkuvasti kysymyksiä, joiden vastaukset ovat nykytieteiden tavoittamattomissa – kysymysten edessä jäämme vain ihmettelemään olemassaolon mysteeriä. Tietämisen tuolle puolen jäävät kysymykset hakevat mielessäni runomuotoisia sanoituksia.
Maailman hälyn keskellä minua suuresti viehättää luonnon rauha ja hiljaisuus; kuulostelen mielelläni myös ihmisenä olemisen yhteisiä kokemuksia ja tunteita, ja niiden ajattomuutta.”
– Kirsi Lehto