THE CAVERN BEATLES

Liverpoolin legendaarisen Cavern Clubin virallisesti hyväksymä The Cavern Beatles saapuu helmikuussa kuuden konsertin Suomen-kiertueelle. Taitavista muusikoista koostuva yhtye on niittänyt mainetta autenttisuudellaan. Ryhmän uusi esitys vie yleisön aikamatkalle Beatlesin uran huippuhetkiin Cavern Clubilta viimeiseen julkiseen esiintymiseen Apple Corps -rakennuksen katolle.
Kaikkien aikojen menestyneimpiin ja rakastetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Beatles esiintyi uransa aikana kaikkiaan 292 kertaa Liverpoolin legendaarisella Cavern Clubilla. Edelleen toiminnassa olevan klubin mukaan nimensä saanutta The Cavern Beatlesia pidetään yhtenä maailman uskottavimpana Beatles-tribuuttibändinä. Yhä toiminnassa olevan klubin nimikkolähettiläät herättävät The Beatlesin kappaleet eloon lavalla. Suomessa päästään nauttimaan tästä herkusta helmikuussa, kun Britannian pitkäikäisimpiin tribuuttibändeihin lukeutuva The Cavern Beatles Suomessa.
The Cavern Beatles esittää koko kaksituntisen The Beatlesin hiteistä koostuvan show’nsa livenä, ilman taustanauhoja. The Cavern Beatles -yhtyeen jäsenet ovat paitsi lahjakkaita muusikoita, myös erittäin omistautuneita Beatles-faneja, jotka ovat hioneet esitysten yksityiskohdat pienintä vivahdetta myöten. Kaikki lavalla näkyvät laitteet ovat mahdollisuuksien mukaan samoja kuin The Beatlesien käyttämät. Lisäksi The Cavern Beatles -kokoonpanon jäsenet ovat alkuperäisten The Beatles -muusikoiden tapaan varttuneet Liverpoolissa, mikä selittää osaltaan yhtyeiden äänellistä samankaltaisuutta.
Konsertin arvioitu kesto 2 tuntia 20 minuuttia sisältää väliajan
Järj. Gramopop Oy
Liput: 52,40 € permanto rivit 1-16 / 45,40 € permanto rivit 17-25 / 40,90 € parvet
Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun. Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.