Taiteilija tavattavissa: Sami Korkiakoski

Tervetuloa tapaamaan kuvataiteilija Sami Korkiakoskea taidelainaamolle Taiteiden Yönä pe 29.8. klo 17-20. Tapahtumassa Korkiakoski kertoo taiteestaan, työskentelystään ja taidelainaamon toiminnasta. Tervetuloa juttelemaan ja tutustumaan!
Taidemaalari Sami Korkiakoski (s.1978) herkuttelee maalauksissaan värillä ja materiaalilla. Hän maalaa teoksia, joissa hän puristaa maalia suoraan öljyvärituubista tai levittää sitä kankaalle pensselin lisäksi sormilla tai lastoilla ja suihkauttaa väliin spraymaalia. Kankaalle tallentuu tarinoita ja tunteita, joita taiteilija on maalaushetkessä kokenut ja ne välittyvät katsojalle muun muassa maalausten fyysisyyden kautta. Ekspressionistisissa teoksissa voi tuntea päässeensä ikään kuin taiteilijan viereen tarkastelemaan miten hänessä velloneet tunteet ovat siirtyneet kankaalle.
Sami Korkiakoski (s.1978) työskentelee Kuopiossa. Korkiakoski on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataidekatemiasta vuonna 2013 ja taiteen maisteriksi Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2007. Hän on pitänyt kymmeniä yksityisnäyttelyitä Suomessa, sekä ulkomailla mm. New Yorkissa, Los Angelsissa ja Madridissa ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin. Korkiakosken teoksia on useissa kokoelmissa: mm. Sara Hildénin taidemuseo, Kuopion, Salon, Vantaan ja Jyväskylän taidemuseot, WAM Turun kaupungin taidemuseo, Ateneumin taidemuseo / Tasavallan Presidentin kanslia, Suomen valtio sekä yli 250:ssa yksityiskokoelmassa ympäri maailmaa.
/ENG
Visual artist Sami Korkiakoski will be at the Kuopio Art Lending Gallery on Friday 29th on August from 5 to 8 pm to talk about his art and working process, and the Art Lending Services. Welcome to stop by, have a chat, and get to know Sami´s work!
Finnish artist Sami Korkiakoski, b. 1978 works with large scale paintings in which he explores line, rhythm and feeling, taking the line to a whole new level. The main role in Korkiakoski ’s works is played by energy and movement, with everything else positioned around them.
Korkiakoski received his MA from the University of Art and Design Helsinki (2007) and his MFA from the Finnish Academy of Fine Arts, Helsinki (2013). Korkiakoski has had tens of solo exhibitions all around Finland (including e.g. Jyväskylä and Salo Art Museum), and several shows abroad e.g. New York, Los Angeles and Fort Lauderdale (USA); Madrid (Spain) and Brisbane (Australia). His works are, for instance, in Sara Hildén Art Museum, Finnish State, Wäinö Aaltonen Museum of Art and several other art museums in Finland and in numerous private collections all around the world.
/
Kuopion taidelainaamo on Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Liberan ja KUMMAn yhdessä ylläpitämä palvelu. Taidelainaamo sijaitsee KUMMAn yhteydessä osoitteessa Kauppakatu 35. Taiteilija tavattavissa on Kuopion taidelainaamossa kuukausittain järjestettävä tapahtuma, jonka tarkoituksena on nostaa esiin paikallisia kuvataiteilijoita ja mahdollistaa yleisön ja taiteilijan kohtaaminen. Tapahtuma on maksuton ja sen mahdollistaa Uudet klassikot -tuki.
Kuopion taidelainaamo
KUMMA, Kauppakatu 35, Kuopio
avoinna ti 10-17, ke 10-19 ja to-su 10-17
KUMMA, Kauppakatu 35, Kuopio
avoinna ti 10-17, ke 10-19 ja to-su 10-17