Päivämäärät

2.5.2025 - 31.8.2025

Sijainti

Kesäkahvila Kuopion korttelimuseo, Kirkkokatu 22, 70100

Sinikka Vesterinen Lemmenmajoja ja muita näkymiä Kuopiosta

Näyttely Korttelimuseon Kesäkahvilassa koostuu omiin ja vanhoihin valokuviin pohjautuville maalauksille, aiheena näkymät ja näyt Kuopiosta.

Vielä olemassa olevat huvimajat Väinölänniemellä ovat muuttuneet romanttisiksi lemmenmajoiksi ja jo kaupunkikuvasta kadonneet vesikioskit ovat mukana kuvissani. Vesikioskien aiheeseen ideana on ollut rakennusmestari Isak Löfin suunnitelma vuodelta 1883, lopputuloksena kolme erilaista uninäkymää.

Rönön sillan modernit huvimajat vuodelta 1988 lemmenlukkoineen ovat nykypariskuntien viipyilyn paikkoja, lemmenmajoja.

Kesäisillä Kallaveden risteilyillä on ollut helppo valokuvata näkymiä Kallavedeltä Puijolle tai taltioida Itkonniemen vaneritehtaan rakennuksia, jotka olen toistanut sekatekniikalla taideteoksina puulle. Näkymät Kauppakadun päähän lääninsairaalaan ja Maaherrankadun kaupunginhotelliin pohjautuvat vanhoihin valokuviin.

Näyttelyn teosten kokonaismäärä on 18, tekniikoina pigmentin siirto ja väri puulle tai akryyli puulle, muutamassa akryyli ja hiekka puulle.

Kuopiolaisena minulle on ollut lapsesta asti tärkeä alue Kuopion vanha keskusta rännikatuineen.

Tervetuloa Kuopion korttelimuseon kesäkahvila Cafe Mandariiniin katsomaan näyttelyäni! Näyttely on avoinna Korttelimuseon aukioloaikoina 2.5.-31.8.2025. Kahvilan aukioloajat on Korttelimuseon aukioloaikojen mukaiset. Aukioloajat www.kuopionkorttelimuseo.fi

Päivämäärät

2.5.2025 - 31.8.2025

Sijainti

Kesäkahvila Kuopion korttelimuseo, Kirkkokatu 22, 70100