Päivämäärät

1.7.2024 - 1.7.2024

Sijainti

Pyhän Johanneksen kirkko, Ampujanpolku 2, 70460

Päivämusiikki

Kesän ensimmäisessä päivämusiikissa esiintyy urkuri Irina Vavilova. Konserttiin on vapaa pääsy.

Irina Vavilova (s. 1992, Pietari, Venäjä) aloitti musiikin opinnot kuusivuotiaana Pushkinissa pääaineenaan piano ja harmonikka. Hän jatkoi St. Pietarin valtion musiikkiopisto, pääaineenaan musiikin teoria, jossa hän aloitti myös urkuopintonsa Anna Kalinkinan johdolla vuonna 2008. Valmistuttuaan korkeakoulusta summa cum laude -arvosanalla Irina jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa Helsingissä Markku Hietaharjun ja Ville Urponen opettajina. Hän on sisällyttänyt opintoihinsa myös kirkkomusiikin aineita – liturgista musiikkia ja urkuimprovisaatiota. Irina on osallistunut useille mestarikursseille (mm. Louis Robilliard, Michael Radulescu, Martin Sander; osallistuu Mataró Urkuakatemiaan, Leipzigin urkuakatemiaan).

Irina on osallistunut menestyksekkäästi useisiin urkukilpailuihin. Hänet palkittiin hiljattain toisella palkinnolla ex aequo ja yleisöpalkinnolla pohjoismaisessa urkukilpailussa (Stavanger, Norja, syyskuu 2021).Vuonna 2018 Irina vietti syyslukukauden Eastman School of Musicissa (Rochester, NY, USA) osana maisterintutkintoaan opiskellessaan urkujensoittoa professori Nathan Lauben ja professori William Porterin johdolla.

Irina on aktiivinen esiintyjä ja esiintynyt solistina, säestäjänä ja kamarimuusikkona Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa, Saksassa, Venäjällä, Espanjassa ja USA:ssa. Irina pitää erityisen paljon kuoron ja urkujen yhteistyöstä, ja hän on osallistunut erilaisiin konsertti- ja levytuotantoihin, mukaan lukien uuden suomalaisen musiikin kantaesitykset (Säde Bartlingin Missa Brevis, 2017, Olli Saaren Requiem, 2023).

Tällä hetkellä hän työskentelee liturgisen musiikin ja improvisaation apulaisprofessorina Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin laitoksella (Kuopio) ja urkujen opettajana Kuopion konservatoriossa. Irina on kutsuttu myös vierailevaksi opettajaksi ja luennoitsijaksi Kirkon koulutuskeskukseen.

Päivämäärät

1.7.2024 - 1.7.2024

Sijainti

Pyhän Johanneksen kirkko, Ampujanpolku 2, 70460