KJB ry:n Paikallinen klubi Maaningalla: KuutarHilla
Kuopio Jazz & Blues ry:n paikallinen klubi lähtee Kuopion 250-vuotisjuhlaviikkojen kunniaksi maakuntakiertueelle. Perjantaina 14.11. Maaninkajärven koulun auditorion lavalla nähdään KuutarHilla.
KuutarHillan musiikki on genreltään suomalaista, jazzsävytteistä taiderockia. Biisien ydinsanoma on selkeä. Hilla haluaa kappaleillaan tuoda syrjityt nähdyiksi. Vaikka kappaleet perustuvat pääosin Hillan omiin kokemuksiin, sanoitusten takana on myös erilaisia ihmisiä, joita Hilla on päässyt elämänsä aikana kohtaamaan. Siksi haluamme kuulla myös sinun tarinasi.
Kappaleiden sovitusten ja livetulkinnan takana on viisihenkinen bändi. Herttaisista ja aidoista persoonista koostuva bändi on kotoisin Kuopiosta.
Kokoonpano:
Hilla Kyllönen – solisti, keys
Jessa Koivunoro – keys, huilu, taustalaulu
Valtteri Viinikka – kitara, taustalaulu
Juha Kokkonen – basso
Kalle Sedergren – rummut
Hilla Kyllönen – solisti, keys
Jessa Koivunoro – keys, huilu, taustalaulu
Valtteri Viinikka – kitara, taustalaulu
Juha Kokkonen – basso
Kalle Sedergren – rummut
KJB ry:n Paikallinen klubi-konserttisarjan ajatuksena on nostaa erityisesti esille pohjois-savolaisia jazz- ja bluesmusiikin ammattilaisia ja harrastajia. Konserttisarjaan on ollut mahdollista hakea keväällä 2025 järjestetyn esiintyjähaun kautta. Konsertteihin on ilmainen sisäänpääsy ja ne ovat päihteettömiä sekä kaikille avoimia. Konserttisarja on saanut tukea Pohjois-Savon Kulttuurirahastolta. Muita yhteistyökumppaneita ovat Kuopion kaupunki sekä Kuopion F-musiikki. Paikallinen klubi on osa Kuopio 250 -juhlavuoden virallista ohjelmaa.
Kuopion keskusta-alueella järjestettävien Postitalon konserttien lisäksi Kuopio Jazz & Blues ry järjestää Kuopion 250-vuotisjuhlaviikkojen aikana neljä konserttia Kuopion kuntaliitos- ja maaseutualueilla. Nämä konsertit ovat saaneet Kuopio 250-tuotantotukea.
KuutarHilla
Pe 14.11. klo 18
Maaninkajärven koulun auditorio, Maaningantie 49
Ilmainen sisäänpääsy
Pe 14.11. klo 18
Maaninkajärven koulun auditorio, Maaningantie 49
Ilmainen sisäänpääsy