Päivämäärät

1.8.2024 - 1.8.2024

Sijainti

Puijon kirkko, Taivaanpankontie 3, 70200

Kesäinen musiikkituokio

Fagotin lumoissa

Isä ja poika Otto (fagotti) ja Soini Virtanen (piano ja urut) pitävät jo kolmannen vuotuisen hyväntekeväisyyskonserttinsa, tällä kertaa Puijon kirkossa 1.8. kesäisessä musiikkituokiossa

Tänä vuonna ohjelmistossa on Franz Schubertin Winterreise-laulusarjan lauluja fagotille ja pianolle sovitettuna, sekä barokkimusiikkia fagotille ja uruille.

Otto Virtanen on opiskellut fagotinsoittoa Sibelius-Akatemiassa, Tanskan Kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ja Pariisin konservatoriossa opettajinaan mm. László Hara, Jussi Särkkä, Asger Svendsen ja Pascal Gallois. Hän toimii Radion sinfoniaorkesterin 1. soolofagotistina ja on lisäksi aktiivinen kamarimuusikko. Otto on myös säveltänyt ja sovittanut musiikkia monenlaisille kokoonpanoille. Hänen viimeisin työnsä on intendentti Tuula Sarotien kunniaksi RSO:n kevään 2024 päätöskonsertissa ylimääräisenä esitetty orkesterisovitus Schumannin laulusta Widmung.

Soini Virtanen opiskelee kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä. Uruissa häntä opettaa Outi Keskisipilä ja Mikko Korhonen. Soini toimii Alavan seurakunnan kesäkanttorina ja ehtii opintojen ohessa myös konsertoida. Kanttorina Soinin sydäntä lähellä on monipuolinen musiikin tekeminen joka sisältää paljon käyttömusiikin harjoittelua, säveltämistä, sovittamista ja improvisointia.

Konserttiin on vapaa pääsy ja käsiohjelmasta voi halutessaan lahjoittaa 10 €, joka ohjataan kirkon avustuksena Ukrainan hädänalaisille.

Päivämäärät

1.8.2024 - 1.8.2024

Sijainti

Puijon kirkko, Taivaanpankontie 3, 70200