Hyvän Olon Olohuone – Minun oikeudet ikääntyneenä
Tulevatko ikääntyneet mielestäsi kuulluksi? Uskallammeko kertoa omista toiveistamme ja tarpeistamme?
Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään myös ikääntyessä. Tule keskustelemaan siitä, miten oma ääni kuuluu arjessa, palveluissa ja päätöksenteossa – ja miksi jokaisen kokemuksella on merkitystä.
Hyvän Olon Olohuone on uudenlainen kohtaamispaikka, joka inspiroi pohtimaan hyvän ikääntymisen teemoja nykyhetkessä niin yksilön elämässä kuin yhteiskunnallisestikin.
Olohuonetta luotsaavat yhdessä jo neljättä vuotta Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja Hanna-Reetta Metsänheimo sekä Vanhustyön keskusliiton ennakoinnin asiantuntija Tarja Siltanen
Hannan ydinosaamista on aivoterveys, positiivinen psykologia ja ikääntyneen mielenhyvinvointi. YAMK opinnoissa hän suuntautui sosiaali- ja terveysalan arvoihin, etiikkaan ja merkityksellisten yhteisöjen rakentamiseen. Päättötyössään hän perehtyi ikääntyneiden eksistentiaaliseen hyvinvointiin, elämän merkityslähteisiin ja merkityksen kokemusta horjuttaviin tekijöihin. Hanna saa voimaa auringosta ja luonnosta sekä viettää paljon aikaa yleisurheiluharrastuksensa parissa, johon palasi 35 vuoden jälkeen elämän ihmeellisten sattumusten kautta.
Tarja on koulutukseltaan lähihoitaja ja geronomi AMK, ja omaa pitkän kokemuksen työstä ikääntyneiden parissa. Tarjan ydinosaamista on tällä hetkellä ikääntymisen ennakointi nostaen esille jokaisen voimavarat omannäköisen vanhuuden rakentamisessa. Hän on kehittänyt myös Ikäopas -toiminnan nostamaan ikääntyneiden ääntä ja osaamista entistä enemmän esille. Tarja saa voimaa kohtaamisista ja luonnosta, ja hänet voikin usein nähdäkin luontopoluilla, järven rannalla istumassa tai jalkapallopelissä.
Klikkaa tätä linkkiä liittyäksesi etäyhteyteen: https://bit.ly/kuopionkansalaisopistoluennot
Jos Zoom ei ole sinulle ennalta tuttu etäopiskeluväline:
Tässä linkki joka auttaa sinua: Ohjevideo zoomiin
Tutustu myös Hyvän Olon Olohuoneen oppimisalustan materiaaleihin ja videotallenteisiin! Pääset oppimisalustalle tästä linkistä: https://bit.ly/kkohoo2024
Etäryhmien toivomme ilmoittautuvan osoitteeseen tarja.siltanen@vtkl.fi, etukäteisaineistojen lähettämistä ja osallistujien tilastointia varten.
Lisätiedot
Opintoneuvonta ja suunnittelu Hanna-Reetta Metsänheimo puh. 044-718 4745, hanna-reetta.metsanheimo@kuopio.fi
Etäyhteys avataan puoli tuntia ennen luennon alkua. Mikäli sinulla on vaikeuksia kirjautua sisään, saada ääntä tai kuvaa näkyviin tms., ota yhteyttä, ennen luennon alkua Tarja Siltaseen 050 464 0250
Videotallenteet: Videotallenne on katsottavissa muutama päivä luennon jälkeen opistomme peda.netissa: https://peda.net/kuopio/kansalaisopisto/tjn
Lisätietoa luennoistamme ja luentoyhteistyöstä voit lukea Tästä linkistä
Tervetuloa mukaan!