Urkukonsertti: Tomi Satomaa

Director musices Tomi Satomaa kuuluu keskeisiin suomalaisiin urkureihin ja kirkkomuusikoihin. Hän on työskennellyt vuosien varrella urkurina, kanttorina, kuoronjohtajana ja urkupedagogina sekä monenlaisissa musiikkialan hallintotehtävissä. Tällä hetkellä Satomaa toimii Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lehtorina.
Konsertit ovat vieneet Tomi Satomaata lukuisille suomalaisille urkufestivaaleille, ja urkusolistina hän on esiintynyt myös useissa Euroopan maissa. Levytykset, radionauhoitukset ja kantaesitykset ovat kuuluneet tiiviisti Satomaan musiikilliseen uraan. Viimeisin, G.A. Homiliuksen koraaleita sisältävä levytys on saanut sekä kriitikoilta että kuulijoilta erittäin ylistäviä arvioita. Suomalaisen urkutaiteen eteen Tomi Satomaa on myös työskennellyt toimiessaan Organum-seuran puheenjohtajana ja Organum-lehden päätoimittajana sekä Helsingin Urkupäivien taiteellisena johtajana.
Valmiudet työllensä Tomi Satomaa on saanut Espoon musiikkiopistosta, Candomino-kuorosta ja Sibelius-Akatemiasta. Tärkeimpinä opettajinaan uran varrella hänellä on ollut isänsä, musiikkineuvos Tauno Satomaa sekä professori Kari Jussila.
Ohjelmassa Bruhnsin, Homiliuksen, Bachin ja Pärtin musiikkia.