Taiteilija tavattavissa: Riikka Viinikanoja

Kuvataiteilija Riikka Viinikanoja saapuu taidelainaamolle la 26.4. klo 12-15 kertomaan taiteestaan, työskentelystään ja lainaamon toiminnasta. Lisäksi luvassa on ajatelmia taiteen tutkimisen lomassa eli aforismien tekemistä. Tervetuloa juttelemaan ja tutustumaan!
Riikka Viinikanoja on Kuopiossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja sanataideohjaaja. Hän on toiminut vapaana taiteilijana vuodesta 1997, valmistuttuaan kuvataiteilijaksi Imatran Taideoppilaitoksesta. Tämän jälkeen hän on suorittanut kuvataiteen AMK opinnot Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa ja taiteen erikoistumisopinnot TAMK:ssa.
Viinikanojalle taiteen tekeminen on omien ajatusten jäsentelyä, havainnointia, tiedostamista ja näiden välittämistä taiteen kokijoille. Tekeminen on hänelle myös löytöretkeilyä ja itsensä haastamista tekniikoiden ja aiheiden parissa. Näyttelytoiminnan lisäksi Viinikanoja ohjaa ja opettaa kuva- ja sanataidetta eri ympäristöissä sekä tekee yhteisötaidetta.
Viinikanoja on jäsenenä Taidemaalariliitossa, Ars Liberassa (Kuopion kuvataiteilijat ry), Helsingin Taiteilijaseurassa sekä pohjoissavolaisessa Sanataidekoulu Aapelissa. Yksityis- ja ryhmänäyttelyitä hänellä on ollut kotimaan lisäksi Saksassa, Virossa ja Venäjällä. Hän ohjaa taidetta niin lapsille, harrastajille, kuin erityisryhmille.
Kuvassa: maalaus tekeillä taiteilijan työpöydällä / kuva: Riikka Viinikanoja
***
Taiteilija tavattavissa on Kuopion taidelainaamossa kuukausittain järjestettävä tapahtuma, jonka tarkoituksena on nostaa esiin paikallisia kuvataiteilijoita ja mahdollistaa yleisön ja taiteilijan kohtaaminen. Tapahtuma on ilmainen ja sen mahdollistaa Uudet klassikot -tuki.
***
Kuopion taidelainaamo
Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35, Kuopio
avoinna ti 10-17, ke 10-19 ja to-su 10-17
Päivämäärät
26.4.2025 - 26.4.2025
Sijainti
Kuopion taidelainaamo, Kauppakatu 35, 70100