Päivämäärät

3.10.2024 klo 19:15 - 20:30

4.10.2024 klo 19:15 - 20:30

Sijainti

Kuopion kaupunginteatteri, Maria-näyttämö, Niiralankatu 2, 70600

Kahden teoksen ilta

A Couple of Humans

A Couple of Humans on vahvasti visuaalinen ja ajatuksia herättävä tanssiteatteriteos. Teoksessa koreografia, äänisuunnittelu ja livekameraprojisio peilaavat yksilön asemaa suhteessa yhteiskunnan muutokseen – kuinka teknologia ja digitaalisen viestinnän hallitsema maailma on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Kohtaamisen, kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen teemoja käsittelevässä teoksessa esiintyvät tosielämän pariskunta Riikka ja Antti Puumalainen. A Couple of Humans on monimuotoinen esitys, jonka kaksi peruskysymystä ovat: “Kuka minä olen?” ja “Keitä me olemme yhdessä?”.

Ihmisten välinen vuorovaikutus on muuttunut dramaattisesti sosiaalisen median vaikutuksesta. Lisäksi koronapandemian aiheuttamat yhteiskunnan sulkutoimet eristivät yksilöt ja yhteisöt toisistaan ennennäkemättömällä tavalla. Vuonna 2022 ensi-iltansa saanut teos pohtii, mikä meistä ylipäätään tekee ihmisiä ja miten olemme kehittyneet lajina. Näiden kysymysten kautta teos käsittelee muutoksen filosofiaa ja ihmettelee, kuinka satunnaiset yksilöt, toimet ja suhteet vaikuttavat meihin. Suuri kysymys kaiken tämän takana on, miten muutos muokkaa inhimillisiä arvoja, yksilöä ja siten

ihmiskuntaa kokonaisuutena.

A Couple of Humans on Tanssiteatteri Tsuumin, JoJo Oulun tanssin keskuksen ja työryhmän yhteistuotanto yhteistyössä Pirkanmaan tanssin keskuksen kanssa. Teos nähtiin elokuussa 2023maailman suurimman esittävän taiteen festivaalin Edinburgh Fringen ohjelmistossa. Suomessa teosta on esitetty Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.

Teostiedot

Konsepti ja esiintyjät: Riikka ja Antti Puumalainen

Koreografia: Riikka Puumalainen

Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen

Video- ja valosuunnittelu: Tiiti Hynninen

Pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen

Valokuvat: Petra Kuha (ent. Tiihonen)

Trailerin kuvaus: Ari Kauppila

Trailerin leikkaus ja ääni: Antti Puumalainen

Tuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi, Jojo Oulun tanssin keskus ja työryhmä yhteistyössä Pirkanmaan tanssin keskuksen kanssa

Tukijat: Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaa ja Jenny ja Antti Wihurin säätiö

Kesto: n. 40 min.

Ikäsuositus: 7+

Kaiku

Kauaʻi ʻōʻō oli pienikokoinen lintu, ahkera laulamaan ontolla, huilumaisella äänellä. Lintu nähtiin viimeisen kerran vuonna 1985, ja kuultiin viimeisen kerran kaksi vuotta myöhemmin. Viimeiseksi uskotun yksilön laulu on tallennettu ja löytyy virtuaalisista arkistoista.

Kaiku on nykytanssiteos kaiusta 11.900 kilometrin ja 37 vuoden päässä. Duetto sukeltaa linnun tarinaan ja ääneen yhdestä kadonneesta maailmasta. Teoksen liike on kontrastista – valon, varjon, energisen ja haikean leikkiä. Visuaalisesti lämmin teos antaa tilaa tanssijan taidolle.

“Tämä äänite on kiehtonut minua ja olen jatkuvasti palannut sitä kuuntelemaan. Laulu kuulostaa enigmalta, kauniilta muistutukselta katoavaisuudesta, koskettavalta ja käsittämättömältä. Se välittää oman tarinansa kuin itsestään – tai pikemminkin, se saa minut kuvittelemaan.” – Iiro Näkki

Teostiedot

Koreografia: Iiro Näkki

Tanssijat: Aurora Suhonen, Katja Mustonen

Valo- ja äänisuunnittelija: Mikko Kaukonen

Tuotanto: Tanssiteatteri Minimi

Kuva: Petra Kuha

Kesto: n. 30 min

To 3.10. klo 19.15

Pe 4.10. klo 19.15

Paikka: Kuopion kaupunginteatteri, Maria-näyttämö, Niiralankatu 2

Liput: 25,50 (peruslippu) € / 21,50 € (eläkeläinen) / 15,50 € (opiskelija, työtön, alle 16 v, TEME)

Päivämäärät

3.10.2024 klo 19:15 - 20:30

4.10.2024 klo 19:15 - 20:30

Sijainti

Kuopion kaupunginteatteri, Maria-näyttämö, Niiralankatu 2, 70600